• kotona työskentely tehokkaaksi
    Bisnes

    Miten yhdistää työ ja koti – Kotona työskentely tehokkaaksi

    Onko sinun unelmanasi ollut työskennellä kotoa käsin? Kotona työskentely oli minulle pitkään se suurin haave, sitä se on kyllä vieläkin, mutta se ei ollutkaan aivan sellaista kuin kuvittelin. Sivu saattaa sisältää kumppanuus- eli affiliatemainoksia. Se tarkoittaa sitä, että minä voin saada provision, mikäli ostat linkin kautta tuotteen/palvelun, mutta se ei kuitenkaan tee lisähintaa sinulle! Kiitos siis, mikäli päätät tilata jotain. Suosittelen ainoastaan tuotteita/palveluita, jotka olen itse todennut hyväksi.  Myöhäiset aamut, koneella näpyttelyä, koirien lenkkeilytystä, ratsastusta, kuntopiiriä, käsitöitä välissä, ruoaksi tietysti vain viimeisen päälle tehtyjä à la carte annoksia. Naura vain, minun käsitykseni oli, että sitten kun minun ei enää tarvitse lähteä kotoa pois tekemään töitä, minulla olisi aivan valtavasti aikaa.…