Kirjoittaminen helpoksi
Blogi

Kirjoittaminen helpoksi: Vinkkejä kirjoittajalle

Tykkää ja jaa
Facebook
Instagram
Pinterest
Pinterest
LinkedIn
RSS
Kirjoittaminen helpoksi

Kirjoitatko sinä? Tuntuuko kirjoittaminen sinusta joskus vaikealta? Ei hätää, lukaise ja ota itsellesi parhaimmat vinkit siihen, kuinka siitä tulee huomattavasti helpompaa.

Sivu saattaa sisältää kumppanuus- eli affiliatemainoksia. Se tarkoittaa sitä, että minä voin saada provision, mikäli ostat linkin kautta tuotteen/palvelun, mutta se ei kuitenkaan tee lisähintaa sinulle! Kiitos siis, mikäli päätät tilata jotain. Suosittelen ainoastaan tuotteita/palveluita, jotka olen itse todennut hyväksi. Linkit merkitty *.

Olen jo pienestä asti kirjoittanut tarinoita. Kirjoitin myös jo pienempänä päiväkirjaa ja minua harmittaa niin vietävästi, kun joskus teini-ikäisyyteni tunnekuohussa poltin nuoruuden päiväkirjani, koska ne tuntuivat niin lapsellisilta! Miten hauska niitä olisi ollut nyt lukea! Ei kuitenkaan ilmeisesti 14-vuotiaan näkökulmasta. Kuvittelin jossain vaiheessa (teen sitä tosin vieläkin välillä), että minusta tulee vielä joku päivä oikea kirjailija. Kirjoittaminen on siis aina kulkenut mukana tavalla tai toisella.

Olen siis kirjoittanut likipitäen aina. Tarinoita, juttuja, blogeja, päiväkirjaa, kirjeitä… Mitä ikinä voit kirjoittaa, olen varmaan kokeillut sitä.

Itse asiassa aloitin uudelleen kirjeiden kirjoittamisen ja se on todella hauskaa ajanvietettä! Löysin Facebookista ryhmän Snailmails ja löysin sieltä oikein ihanan kirjekaverin Italiasta. Mahtava tapa saada uusia ystäviä, suunnitelmissa on ehkä ensi vuonna lähteä käymään heidän luonaan.

Onhan siinä myös sellaista romanttista vanhan ajan tuntua saada postilaatikkoonsa käsin kirjoitettu kirje, aika harvinaista.

Miksi kirjoittaminen kannattaa aina?

Kirjoittaminen poistaa stressiä.

Kun kirjoitat esimerkiksi päiväkirjaan päiväsi tapahtumat, saat paljon paremmin käsiteltyä omia ajatuksiasi ja ainakin itse huomaan sen, että saan purettua pahan olon kirjoittamalla. Päiväkirja on kuin se paras ystävä, joka tietää kaikki salaisuutesi.

Kirjoittaminen lisää kirjoittamista.

Lukaise minkä tahansa kirjailijan haastattelu, he sanovat aina kirjoittavansa joka päivä. Vaikka heistä tuntuisi, että paperille ei tule mitään muuta kuin sontaa, he kirjoittavat silti.

Sama pätee mihin tahansa kirjoittamiseen. Kirjoititpa kirjaa, päiväkirjaa, blogia, uutisia… Se on kuin taito, jota sinun pitää harjoitella joka päivä. Opit kirjoittamaan ainoastaan kirjoittamalla.

Kirjoittaminen auttaa sinua jäsentelemään ajatuksiasi.

Kirjoittaminen tekee ihmeellisiä asioita aivoillesi. Joudut ajattelemaan siinä tahdissa kuin kirjoitat. Ajattelemaan jokaisen sanan, jolloin sinun on pakko keskittyä siihen mitä kirjoitat. Sinun on välillä otettava ajatustaukoja ja jäsenneltävä ajatuksiasi, jotta kirjoituksestasi saa selvää. Se on oikeastaan aika ihmeellistä, mikään muu asia ei saa sinua keskittymään aiheeseen yhtä vahvasti, kuin kirjoittaminen. Et nimittäin pysty ajattelemaan juuri sillä hetkellä mitään muuta, kuin sitä mistä kirjoitat.

Olen itse melkoisen “aktiivinen” pääni sisältä. Kouluaikoinani ei ollut paljon testejä käytössä yliaktiivisuuden mittareiksi, mutta jos olisin sellaiseen joutunut, minulla olisi varmaan vähintäänkin diagnosoitu keskittymishäiriö, jos ei muutakin. Kirjoittaminen on yksi meditatiivisimmista asioista, mitä kykenen tekemään. Eikä pääni tunnu valtavan suurelta tivolilta värivaloineen ja satoine äänineen silloin, kun kirjoitan. Ihmeellistä!

Kirjoittaminen johtaa parempiin kielellisiin taitoihin.

Kirjoittamisessa aivosi joutuvat tosissaan työskentelemään sanojen kanssa. Mikäli olet yhtään samanlainen kuin minä, sinua häiritsee suunnattoman paljon se, jos joudut käyttämään samaa sanaa useita kertoja samassa kappaleessa. Sanoille haluaa keksiä kiertoilmauksia, esimerkiksi: Kirjoittaminen, raapustelu, kynäily, sepittely..

Mielenkiintoinen nettisivusto ongelmaan, jos et keksi sanallesi synonyymiä on synonyymit.fi

Sanavarastosi alkaa karttua pikavauhtia ja sinulla on myös puhuttaessa huomattavasti parempi sanavarasto ilmaista itseäsi ja tunteitasi paremmin.

Kirjoittaminen saattaa ehkäistä “Se kuulosti hyvältä päässäni”-syndroomaa.

Kirjoita ajatuksesi ylös. Mikäli se kuulosti hyvältä päässäsi, muttei paperilla, kiitä onneasi, ettet lähtenyt toteuttamaan sitä. Kuulostaako ajatus hyvältä myös paperilla? Loistavaa, suunnittelupuoli on siis jo kunnossa.

Kuinka minusta tulisi parempi kirjoittaja? 6 vinkkiä.

1.Kirjoita

Pystyt tulemaan paremmaksi kirjoittajaksi ainoastaan kirjoittamalla. Tee sitä joka päivä, sillä ei ole väliä mitä kirjoitat, kunhan kirjoitat. Sain lahjaksi hauskan kirjan Kirjoittaja-kalenteri ( Sini Kiuas). Kirjassa on jokaiselle vuoden päivälle oma kirjoitustehtävänsä! Aivan loistava opus kirjoittamisen harrastamiseen.

2.Lue

Lue enemmän. Nyt on hyvä hetki aloittaa, mikäli et koskaan lue. Lukemalla kehität sanavarastoasi, pystyt ammentamaan inspiraatiota toisten teksteistä, annat aivoillesi jotain muuta prosessoitavaa, kuin ainainen kiire ja stressi. Opit miten pystyt luomaan erilaisia tunnetiloja kirjoittamalla. Yksinkertaisesti, sinusta ei voi tulla hyvä kirjoittaja, jos et lue paljon.

Jokainen kirjailija ammentaa inspiraatiota muiden kirjoituksista. Ota tavaksi lukea vaikka joka ilta muutama sivu. Lue mahdollisimman monenlaista tekstiä, kaikissa on oma tyylinsä. Siitä se lähtee!

Myös äänikirjojen kuuntelu kehittää sanavarastoasi ja inspiroi. Elisa Kirjalta* löydät laajan valikoiman ääni- sekä e-kirjoja.

3.Älä murehdi kieliopista

Ihan oikeasti, sinun ei tarvitse murehtia kieliopista. Se kehittyy jatkuvasti, kun vain kirjoitat ja luet. Sinä et tee yhtään mitään pilkkusäännöillä, ellet ala muodostaa tekstiä ensin. Minäkään en osaa kielioppia sen kummemmin, mutta niin vain kirjoitan. Tiedän myös kehittyväni koko ajan silläkin saralla.

Lukemalla kirjaa näet konkreettisesti miten jokin lause muodostetaan. Se näky kyllä säilyy aivoissasi ja jossain vaiheessa tajuat osaavasi kirjoittaa edes suurin piirtein oikeaoppisesti. Huomaa, ettei kaikki painettu tekstikään ole kirjoitettu välttämättä täysin oikein. Ymmärtääkö tekstiäsi? Hyvä, se riittää.

4. Pidä muistikirja aina mukana

Pidä huolta, että sinulla on aina jokin muistikirja mukana missä ikinä liikutkin. Pidä sitä jopa sänkysi vieressä. Kirjoita ylös välittömästi kaikki hyvät ideasi. Et varmasti muista niitä enää hetken kuluttua. Seuraavan kerran kun sinulle iskee “kirjailijan blokki”, tarkasta muistikirjastasi mahdollisia ideoita.

5. Älä editoi tekstiäsi samalla kun kirjoitat

Unohda mielestäsi pilkkusäännöt. Kun kirjoitat, niin älä tee muuta kuin vain kirjoita. Kirjoittaminen sujuu kuin itsestään, kun et jatkuvasti pysäytä itseäsi korjaamaan milloin mitäkin lauseen rakennetta tai pilkun paikkaa. Tee ne vasta sen jälkeen, kun olet kirjoittanut tekstisi.

6. Muista pitää taukoja!

Pidä taukoja vähintään 90 minuutin välein. Istuminen pitkiä aikoja paikallaan ei tee hyvää kenellekään. Tee pieni välitaukojumppa, jotta saat veren kiertämään tai syö jotain.

Pidä tauko aina, kun kirjoittaminen alkaa tökkiä pahasti. Aivosi yrittävät luultavasti kertoa tauon tarpeesta. Jatka sitten, kun olet levännyt hetken.

Siinä 6 parasta vinkkiä, miten kirjoittaminen alkaa sujua huomattavasti paremmin!

Kirjoittamisen oppimisessa ei ole oikotietä onneen. Kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla, etkä ole siinä koskaan valmis. Kirjoittaminen jatkuu koko elämäsi ajan ja parempaa tekemistä saa hakea. Anna ajatuksen siis lentää ja ryhdy väkertämään!

Tiedä mikä seuraava Harry Potter kynästäsi (näppäimistöltäsi) irtoaa.

Piditkö tästä? Tilaa uutiskirje, saat lisää juttuja sähköpostiisi kerran viikossa:

Onko sinulla hyviä vinkkejä kirjoittamiseen liittyen? Laita kommentteihin terveisesi.

Bloggaajan kuva
-Satu-

Sinua saattaa myös kiinnostaa:

Tykkää ja jaa
Facebook
Instagram
Pinterest
Pinterest
LinkedIn
RSS

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *