Blogialustat vertailussa
Blogi

Blogialustat vertailussa

Tykkää ja jaa
Facebook
Instagram
Pinterest
Pinterest
LinkedIn
RSS
Blogialustat vertailussa

Olen käyttänyt kahta eri blogialustaa: Bloggeria ja WordPressiä, joten muista minulla ei ole omakohtaista kokemusta. Aion siis ottaa vertailuni kohteeksi nämä blogialustat.

Kun kiinnostuin bloggaamisesta, en edes ymmärtänyt mikä blogialusta on. Tieto oli hiukan hajanaista. Tarkoitan, että sitä kyllä löytyi paljon, mutta jouduin selailemaan paikasta toiseen. Sekä kielestä toiseen. Useimmiten parhaiten tietoa löytyykin englanniksi, mikä ei varmasti lohduta, mikäli kielitaito ei ole vahvin valttikorttisi.

Listasin tähän yhteen postaukseen kaikki ne kohdat, mitä olisin halunnut tietää ihan ensimmäiseksi valitessani blogialustaa. Täältä löydät siis oleellisen infon näistä kahdesta alustasta ja muutaman muunkin esimerkin.

Mitkä ihmeen blogialustat?

Blogialustat tarkoittavat paikkoja mihin voit rakentaa blogisi. Voit ajatella, että blogialusta on kotisi seinät, joita sisustat. Maalailet pohjia, laittelet tauluja ja seinätarroja, lisäilet hyllyjä ja hyllyille koriste-esineitä. Ymmärrät mitä tarkoitan.

Ensin sinun pitää päättää haluatko liittyä blogiyhteisöön vai haluatko luotsata omaa blogiasi.

Löysin hyvän postauksen blogista We`re not in Kansas anymore blogiyhteisövertailusta, löydät sen täältä. Bloggaaja näyttää siellä muutamia blogiyhteisöjä (Lily & Me Naiset mm.) ja niiden ominaisuuksia. Hänellä on myös tietoja sekä Bloggerista, että WordPressistä (WordPress.com:sta), sekä muutamasta muusta alustasta.

Blogiyhteisössä voit saada jo heti lukijakuntaa, koska ne ovat yleensä suuria ja niillä on jo valmiiksi lukijoita, mutta et välttämättä pysty vaikuttamaan blogisi ulkoasuun kovinkaan paljon. Tietyllä tavalla et myöskään omista blogiasi kokonaan.

Tästä syystä en halunnut edes lähteä kokeilemaan blogiyhteisöä, vaikka lukijoiden saaminen itse luotsatulle blogille kestääkin aikansa. Haluan omistaa blogini ja pystyä päättämään, mitä sille haluan tehdä. Tiedäthän, haluan päättää maalaanko seinäni vihreäksi vai valkoiseksi ja laitanko seinälleni julisteita vai Picasson maalauksia… Ymmärsit taas pointin.

Oletko tehnyt päätöksesi: blogiyhteisö vai oma blogi?

Tässä vaiheessa sinun kannattaa miettiä, mitä tarkoitusta varten perustat blogisi.

Haluatko, että blogisi toimii ikään kuin päiväkirjana ja kirjoitat sitä kirjoittamisen ilosta vai haluatko, että blogisi kenties tuottaisi joku päivä rahaa?

Aiheen valinta on siis hyvin tärkeä asia. Löydät täältä vinkkejä siitä, kun et tiedä mistä kirjoittaa ja täältä, kun sinulla on liikaa vaihtoehtoja ja haluat rajata aiheitasi.

Blogialustat tekevät eron harrastelija- ja ammattibloggaajan välille, joten oikean alustan valinta on kaiken a & ö.

Mikäli tarkoituksesi on käyttää blogia kuin päiväkirjaa, silloin esimerkiksi täysin ilmainen Blogger voi olla ratkaisusi.

Bloggerin plussat ja miinukset:

  • Ilmainen
  • Toimii esimerkiksi gmail-tunnuksillasi
  • Helppo asentaa ja käyttää
  • Muokattavuus ei ole kovinkaan laaja
  • Blogi saattaa näyttää samalta, kuin sadat muutkin
  • Mikäli et osta domainia, on nimesi aina esimerkki.blogspot.fi
  • Bloggerin oma domain ei näytä ammattimaiselta
  • Oman domainin liittäminen Bloggeriin oli suhteellisen hankalaa, mutta se onnistui kuitenkin. Monen mutkan ja useamman ajan parissa vietetyn tunnin kautta.
  • Mikäli haluat tienata blogillasi, blogisi näyttää Bloggerilla helposti kököltä, jos sinne lisää mainoksia.
  • Mikäli haluat tienata blogillasi, Bloggeria ei välttämättä hyväksytä niin helposti mainostus- tai kumppanuusmainonta-ohjelmiin, johtuen siitä, ettei sivusto välttämättä näytä kovin ammattimaiselta.
  • Mikäli joskus haluat siirtää Bloggerilla tehdyn blogisi jollekin muulle alustalle, hienoisiin ongelmiin voi varautua, sillä Bloggerilla tehdyt koodaukset eivät välttämättä toimi uudella alustalla samalla tavalla.

Kirjoittelin pariakin eri blogia Bloggerilla aikoinaan, mutta en koskaan saanut niistä mieleistäni. Se vain tuntui sellaiselta rautalankamallilta, mutta sillä on oiva aloitella, jos et ole vielä varma, mitä blogillasi haluat tehdä.

Bloggeria käyttäessäni paras ystäväni oli Pinkbubbleblog. Vaikka blogi on lopettanut jo vuonna 2015, sieltä löytyy valtavasti hyvää tietoa siitä, kuinka bloggeria oikein koodataan ja kuinka sitä käytetään.

Täytyy tosin todeta, että on monia bloggaajia, jotka käyttävät menestyksekkäästi Bloggeria alustanaan, se ei vain ollut minua varten. Suosittelen kuitenkin rohkeasti kokeilemaan, tärkeintä on, että alat kirjoittaa!

Se taas mitä suosittelen on WordPress.org

Täytyy sanoa, että alkukankeuksien (ja muutaman hermoheikon turhautumis-ketutus-hetken) jälkeen, olen aivan ihastunut WordPressiin.

Huom! Suosittelen nimenomaan wordpress.org, EN wordpress.com pohjaa, sillä wordpress.org-alustaa hallinoidaan itse ja saat sinne paljon enemmän säätövaraa. Ne ovat siis eri asioita.

Ja huomioksi vielä! Minä en todellakaan ole mikään tietokonenero eli sinunkaan ei tarvitse olla! Pystyt luomaan blogisi WordPressille aivan täysin ilman atk-tutkintoa. Tule ihmeessä ilmaiselle kurssilleni, niin opetan miten.

Ilmoittautumislomake löytyy täältä!

WordPress.org:n plussat ja miinukset:

  • Lähestulkoon ilmainen. Tarvitset domainin (15e/vuosi) ja webhotellin (n.3,90e/kk), mikäli hostaat blogiasi itse. Halpa harrastus siis! Minä ostin domainini ja webhotellini täältä: https://www.hostingpalvelu.fi/asiakkaat/aff.php?aff=371
  • Säätövaraa on loputtomasti. Voit valita teemoja blogillesi ilmaisista teemoista tai ostaa kustomoidun. Voit muokata teemojasikin loputtomasti. Mahtavan monipuolinen!
  • Avoimen lähdekoodin ohjelmisto, jossa blogia hostataan eli ylläpidetään itse ( tai voi siitä maksaa myös jollekin, mutta kun tämän kerran oppii, niin sitten ei ole vaikeaa, säästää sinulta myös jonkin verran rahaa)
  • Lisäosat. Niiden lisääminen sivustolle on helppoa ja nopeaa ja niillä blogiin saa vaikka mitä kivaa! Niitä on siis joka lähtöön
  • Harventuneet hiukset ja muutamat ärräpäät opetteluvaiheessa
  • Päivittäminen. Tämä on sekä hyvä, että huono juttu. Valitse vain lisäosia, joita on päivitetty useasti ja lähiaikoina, se varmistaa, ettei sivustosi joudu hyökkäyksen kohteeksi, koska tietoturvasi on kunnossa. Toisaalta jatkuva päivittäminen on vähän ärsyttävää, mutta sen kestää, koska se on kuitenkin turvallisuustekijä. HUOM! Muista ottaa sivuistasi varmuuskopio, ennen kuin päivität varsinkin niitä suurempia päivityksiä! Mikäli jotain menee pieleen, voit aina palauttaa edellisen versiosi sivuistasi, etkä menetä mitään.

Oikeasti kuulostaa paljon monimutkaisemmalta kuin on. Mikäli sinua epäilyttää, tule ilmaiselle kurssilleni, jossa kokoamme WordPress-sivustosi nopeasti yhdessä. Ohjeet ovat selvällä suomen kielellä, eikä sinun tarvitse olla mikään atk-guru onnistuaksesi! Minä en todellakaan ole ja silti onnistuin.

Blogin perustaminen

Näin perustat blogin helposti – ilmainen verkkokurssi. Ilmoittaudu tästä!

* indicates required

 Toivottavasti löysit oman blogialustasi Blogialustat vertailussa – postauksesta!

 Käytätkö itse Bloggeria, WordPressiä tai jotain muuta alustaa? Kerro ihmeessä kokemuksesi kommentteihin!

Bloggaaja itse
-Satu-

Muita postauksia, jotka saattavat kiinnostaa sinua:

♥ Blogin aiheen valinta, kun sinulla on liikaa vaihtoehtoja

Blogin aiheen valinta, kun et tiedä mistä kirjoittaa

Näin löydät unelmalukijasi

Tykkää ja jaa
Facebook
Instagram
Pinterest
Pinterest
LinkedIn
RSS

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *