blogihaaste
Bisnes

Blogihaaste: Ne minun miljoonat työt

Tykkää ja jaa
Facebook
Instagram
Pinterest
Pinterest
LinkedIn
RSS
blogihaaste

Nyt seuraa mielenkiintoinen blogihaaste bloggaajille. Lukaisin tuossa yhtenä iltana Kuukausi yksin erämaassa- blogin kirjoittajalta postauksen, jossa hän kertoi siitä, miten on koko ikänsä tehnyt vähän vaikka minkälaista työtä ja kuinka on etsinyt sitä “yhtä ja oikeaa”. Pääset lukemaan postauksen täältä.

Kirjoitin itseasiassa vähän aikaa sitten Multipotentiaalista yrittäjästä, jossa kerroin kyllä, että olen tehnyt paljon erilaisia töitä, mutta en kertonut, mitä kaikkea.

Ajattelin siis tehdä pienen blogihaasteen muille bloggaajille, sillä minusta on huisin mielenkiintoista lukea ihmisten tarinoita siitä, mitä kaikkea he ovat elämänsä aikana tehneet ja miten ovat nykyiseen päätyneet. Uskon, että saattaa paljastua vaikka jotain yllättävääkin.

Mitä raha merkitsee?

Raha on merkinnyt minulle aina jollain tavalla itsenäisyyttä. Rahan eteen on pitänyt tehdä töitä ja hyvä niin.

Työurani taisi alkaa ollessani ala-asteella. Ensimmäinen työpaikkani oli mansikanpoimijana läheisellä mansikkatilalla. Aivan karmeaa hommaa, mutta siitä maksettiin ja sai syödä mahansa täyteen mansikoita samalla. Tosin parin päivän jälkeen mansikat eivät enää maistuneet yhtä hyviltä. Mansikanpoiminnassa on kuitenkin erittäin nerokas palkkajärjestelmä. Meille maksettiin kerätyn kopan mukaan. Kuinka monta koppaa mansikoita keräsit, siitä sait tietyn summan. Oikein todella motivoiva järjestelmä, koska koko ajan pystyt laskemaan missä mennään ja pystyt määrittämään omalla työtahdilla sen, kuinka paljon tienaat. Olisi ehkä jo silloin pitänyt aavistella, että yrittäjäksihän sitä taitaisi olla aineksia.

Edit! Olin unohtanut aivan kokonaan yhden kesätyöni, nimittäin 4H:n lannoitesäkkikeräyksen. Kyselin läheisiltä maatiloilta, että voivatko he tuoda tai voin hakea tyhjiä lannoitesäkkejä kerättäväksi kierrätykseen. Syksyllä rekka haki sitten kaikki keräämäni säkit ja jokaisesta säkistään maksettiin muutamia pennejä. Isäni teki minulle vielä laitteen, jolla sain suursäkit rullattua pienempään tilaan. Se oli hauskaa hommaa, mutta jälkikäteen ajateltuna, mitähän kaikkea sitä on tullut hengitettyä säkkejä rullatessa.

Seuraavan työni tarjosi WWF eli World Wildlife Fund. Myin tuotteita, joiden hinnasta osa meni hyväntekeväisyyteen aina jonkin uhanalaisen eläimen hyväksi. Oli tiikeriä, sarvikuonoa ja gorillaa. Jälleen kerran nerokas palkkaus nuorelle tytölle, sillä sain osan palkastani rahana, osan tuotteina ja sain auttaa uhanalaisia villieläimiä, joiden kuvilla seinäni oli tapetoitu. Sain tätä kautta ensimmäisen kännykkäni, keltaisen nokialaisen.

Yläasteella oli yksi kesä, kun olin hoitamassa kolmea pientä lasta. Minä en voi vieläkään käsittää, miten minun käsiini uskallettiin antaa 4-vuotias, 2-vuotias ja juuri selältään mahalleen kääntymään oppinut vauva. Minulla ei nimittäin ollut, eikä ole vieläkään, juuri mitään kokemusta lapsista, mutta kyllä heistäkin ihan normaaleja kasvoi.

Oivalluksia omasta motivaatiosta

Kävin erään joulun aikaan postissa lajittelemassa joulukortteja. Se oli jollain tavalla hirvittävän hauskaa. Motivoidun näemmä todella paljon siitä, että näen työni tuloksena jonkin asian konkreettisesti muuttuvan. Esimerkiksi tässä, pinkka joulukortteja, joita lajittelin postinumeroiden perusteella. Aina tulee hyvä olo, kun yhden pinkan saa tehtyä loppuun. En muuten tiedä, pystyykö enää tänä päivänä alaikäisenä tekemään tällaisia töitä?

Niin ikään alaikäisenä ohjasin äitini kanssa kiertävää kesäuimakoulua ja saatuani ajokortin, ohjasin niitä serkkuni kanssa. Tämä oli luontainen jatkumo, sillä uin kilpaa yläasteella, joten uinnin opettaminen oli helppoa ja mukavaa.

Ole aktiivinen

En ole koskaan odottanut, että jossain olisi työpaikka tarjolla, vaan olen aina mennyt kysymään töitä suoraan. Siispä lukiossa ollessani marssin Kuopion uimahalliin johtajan puheille, koputin ovelle ja sanoin, että haluaisin tulla uinninvalvontaan töihin. Seuraavana aamuna kävin suorittamassa testiuinnin ja seuraavalla viikolla aloitin työt hallilla koulun ohella.

Pokkaa sul on ainakin…

Olin näihin aikoihin todella kova tekemään töitä, en edes oikein käsitä, että mitä ihmettä ajattelin. Minulla oli kirjoitukset menossa, tein täyttä päivää valvontahommia uimahallilla ja päätin, että tässä ei ole tarpeeksi. Olen nauranut monta kertaa sitä, että soitin Kansalaisopistolle ja sanoin, että voisin tulla ohjaamaan jumppia. Paras argumenttini taisi olla se, että äitini on ohjannut pitkään jumppia. Tämähän on tietenkin melkein sama asia, kuin sanoa, että isäni on kirurgi, kyllä minä voin operoida sinun polvesi. En siis ollut käynyt kertaakaan jumppatunnilla edes asiakkaana. Sain kuitenkin töitä ja heti vakituiset ryhmät ohjaukseeni. Jännä juttu, mitä kaikkea sitä voi tarpeeksi hyvällä itsetunnolla ja pokalla toteuttaa.

Kävin samalla myös vauvauinninohjaajan koulutuksen ja tein keikkahomminani myös uinninvalvontoja, sekä vauvauinnin että vesijumppien ohjauksia Siilinjärven uimahallille. Siilinjärvelle teinkin sitten myöhemmin vähän pidemmän pestin.

Lukion jälkeen menin vähäksi aikaa opiskelemaan luonto-ohjaajaksi, mutta lopetin sen puolivälissä, sillä mielenkiintoni lopahti. Minusta koulutus ei ollut tarpeeksi “eräilyä”. Parhaimpina muistoinani on kuitenkin vaellus Korvatunturille itärajaa pitkin. Se oli erinomainen reissu ja valitettavasti ainoa retkeilyreissu siinä koulussa.

Ai hevosia, onpa kiva

Huomasin pian lehdessä ilmoituksen läheiseltä ratsastuskoululta. ” Haetaan oppisopimuksella ratsastuksenohjaajaa.” Sain aivan valtavan hyvän ajatuksen, että joo, tämähän voisi olla kivaa. Ennakkotietona kannattanee mainita, että olin aikaisemmin käynyt hevosen selässä viisi kertaa, eikä minulla todellakaan ollut mitään käsitystä, miten ratsastetaan saati käsitellään 500-kiloista eläintä.

Eipä kulunut kovinkaan pitkään, kun menin suorittamaan testiratsastusta ja muistan varmaan aina tallin omistajan ilmeen, kun kerroin, etten osaa satuloida hevosta, mutta oppisin kyllä. Hinasin itseni selkään ja esittelin noin tunnin huimia ratsastustaitojani eli käyntiä ja ravia, omistajan piti kertoa minulle miten laukkapohkeet tehdään. Meinasin tikahtua nauruun, valuin hevosen selästä alas ja kysäisin omistajalta, että olisikohan hevostenhoitajan oppisopimuspaikkaa auki.

Kumma kyllä, sain oppisopimuspaikan. Kävin sitä vuoden, mutta vaihdoin aikuisopiskeluun ja suoritin koulun itsenäisesti loppuun. Minulla on selvästi tietynlainen auktoriteetti-ongelma, sillä en vain pysty olemaan paikassa, jossa minulle annetaan ohjeistus, mutta en saa luovia ja tehdä asioita, niin kuin itse parhaaksi koen. Minä en näe mitään järkeä siinä, että asiat tehdään mahdollisimman vaikeasti. Olisi varmaan jo pitänyt oikeasti aavistella, että yrittäjän tie on taattu.

Siitä alkoi aivan hullu jakso ja ihmettelen, miten pysyin järjissäni. Tiedän, mitä työhullu tarkoittaa. Kävin tekemässä tallihommia eri talleilla, soitin postiin ja kysyin voisinko päästä jakamaan postia. No pääsin. Soitin lomitustoimistoon, että voisinko päästä lomittamaan hevostiloja. No pääsin. Soitin Siilinjärven uimahallille, että pääsisinkö tekemään tuurausvuoroja valvontaan ja vauva-uintiin. No pääsin. Soitin Kansalaisopistolle ja sain ohjattavakseni muutamia vakiryhmiä. Soitin paikalliselle siivousfirmalle ja kysyin, onko tarjota osa-aikatöitä. No oli. Tänä päivänä vain mietin, että ehdinköhän minä oikeasti tekemään yhtään mitään muuta tuona aikana.

Ai niin, kävin vielä suorittamassa myös melonnanohjaajan koulutuksen ja ohjasin muutamia kursseja.

Hei näitä hullujahan on lisää

Siivousfirmassa työskennellessäni törmäsin toiseen samanlaiseen hulluun, jonka toiminta oli aivan yhtä älyvapaata. Työskentelimme muutamia kuukausia yhdessä ja saimme valtavan hyvän ajatuksen. Perustetaan yritys!

Varmasti paras ideani ikinä.

Tulen luultavasti ikuisesti muistamaan sen keskustelun. ” Perustetaanko yritys?” ” Joo, perustetaan vaan.” ” Mitä me osataan tehdä?” ” No, osataan me ainakin siivota.” ” Totta, niin osataan.”

Asia oli sillä selvä. Viikossa sanoimme itsemme irti siivouspalvelusta ja perustimme yrityksen. Naurattaa vieläkin se tilanne, kun saimme ensimmäisen asiakkaamme. Poikkesimme kirjaston kautta ja kävin lainaamassa kirjan ” Näin siivoat oikein.”. Luin sitten ääneen matkalla parhaimpia vinkkejä siivoukseen ajaessamme kohti ensimmäistä maksavaa asiakasta. Eihän meillä oikeasti ollut mitään hajua, että miten siivotaan oikeasti kotitalouksia ammattimaisesti.

Pyöritimme siivousfirmaa 7 vuotta omalla tyylillämme ja se toimi loistavasti. Asiakkaat tykkäsivät valtavasti rennosta asenteesta ja tehokkaasta työstä. Tämä on kyllä varmasti yksi kaikkien aikojen hauskimmista ajanjaksoista työhistoriassani. Päätimme jo heti alussa, että tämä ei saa tuntua työltä, joten emme tehneet maanantaisin töitä. Minä erosin ensimmäisestä poikaystävästäni näihin aikoihin ja vuotta myöhemmin ostin oman taloni. Tajusin, ettei kukaan voisi estää minua hankkimasta järjetöntä määrää eläimiä, joten yrityksen virkistysreissuista tuli mielenkiintoisia.

Omakotitalo ja erikoisia eläimiä

Tokihan jokaisella oman arvonsa tuntevalla yrittäjällä tulee olla vapaa-ajan virkistystä. Eräänkin kerran lähdimme hakemaan minulle punakorvakilpikonnaa akvaarioineen Turusta. Soitin konnan omistajalle: ” Hei, minä otan sen konnan. Käymme vain ensin laivalla bilettämässä ja tullessa yöllä otamme konnan kyytiin.”

Ajoimme siis Turkuun virkistysreissulle, hyppäsimme laivaan ja tullessa sieltä rähjäisenä, tukka pystyssä, ajoimme hakemaan kilpikonnaa keskellä yötä. Akvaario oli niin iso, ettei se mahtunut edes kokonaisena autoon ja sidoimme akvaarion jalat auton katolle kengännauhoilla ja jesarilla. Konna kulkeutui sitten siinä kenkälaatikossa kaverin sylissä. Siitä on nyt 10 vuotta ja yhä edelleenkin konna uiskentelee altaassaan. Hyviä reissuja.

Siivousta ja kengitystä

Siivoustyön ohessa kävin suorittamassa kengittäjän peruskurssin ja tein siinä sivussa muutamia kengityksiä, ohjasin silloin tällöin jumppia ja kävin uimahalleilla. Muutamia vuosia yrityksen perustamisesta päätin, että minusta tulee käsityöyrittäjä. Perustin avoimen yhtiömme sivuun toiminimen ja ryhdyin kyhäämään koruja helmistä.

Vuonna 2014 sain hirvittävän hyvän idean ja hain televisiossa pyörineeseen The voice of Finland:iin. Omaksi ja ehkä läheisteni ihmetykseksi pääsin kaksinkamppailuun asti. Siellä tipahdin, mutta ihana kaksintaistelijani Jussi Kari pääsi neljän sakkiin. Tästähän sitten sain kimmoketta musiikkipuolelle ja pääsin laulajaksi erääseen tanssibändiin. Voinen sanoa myös sen, että en nimeltä tiennyt varmasti yhtäkään tangoa saati humppaa. Siinä sitä sitten vain keikkailtiin ympäri Suomea vähän aikaa, nykyään eri bändillä enää harvemmin harrastuksen omaisesti. Tuntuihan se aika ihmeelliseltä, että minulle maksettiin laulamisesta, mutta samalla tuli huomattua, että eipä se keikkailu olekaan niin helppoa, kuin olen luullut. Se lavalla oleminen muutaman hassun tunnin on vain murto-osa siitä kaikesta työstä, mitä sinne pääseminen vaatii. Hauskaa se on joka tapauksessa.

Laulava kokki?

Vuotta myöhemmin ystäväni perusti yrityksen ja pyöritti kesäkioskia. Laitoin sinne korujani myyntiin ja yllättäin niitä menikin aika kivasti. He tarvitsivat välillä apua kioskin pyörittämiseen, jotenka tokihan minä halusin tällaisenkin taidon opetella.

Minua oli alkanut pikku hiljaa tympiä siivouksen yksioikoisuus ja puhuin yrityskumppanilleni aiheesta. Päädyimme siihen, että minä hyppään pois siivousyrittäjyydestä ja hän jäi jatkamaan entisten asiakkaitten kanssa. Minulla oli ajatuksena laajentaa käsityöyritystäni elintarvikkeiden puolelle villiyrttien kuivauksen merkkeihin, mutta jollain ihmeen tavalla löysin itseni muutamaa kuukautta myöhemmin avaamasta lounas-kahvilaa yksin.

Lounas-kahvilan perustaminen yksin on ollut koko työurani riskialttein päätös, sillä tokihan minun piti ottaa siihen lainaa, jotta saan kaiken tarvittavan välineistön. Tila löytyi kuin ihmeen kaupalla ja kaikki sujui melko jouhevasti. Saanen huomauttaa, ettei minulla ole minkään maailman koulutusta tai työkokemusta keittiötöihin tai ravintola-alalle. Hygienia- sekä alkoholipassin kävin suorittamassa kesäkioskia varten. Ehkä taas kerran maailman järjettömimpänä argumenttina sanoin itselleni: ” Mummoni oli valtavan hyvä ruoanlaittaja, kyllä minäkin osaan.” Aivan kuin se taito voisi periytyä kuin ihmeen kaupalla kesken aikuisuuden. Huomioksi myös se, että poltin vielä pari vuotta sitten vedenkin pohjaan.

Verkostomarkkinointiin huijauksen kautta

Varmaan suurimmaksi järkytyksekseni lounas-kahvila alkoi pyöriä jopa erityisen hyvin niin pienelle kylälle. Olin aivan äimistynyt, pystyin heti lyhentämään ottamaani lainaa pois. Ennen kaikkea olin erityisen tohkeissani siitä, että osasin laittaa ruokaa ja se oli hyvää. Ehkä taidot sittenkin voivat periytyä salaisesti? Samoihin aikoihin löysin itseni verkostomarkkinoinnin parista. Tämäkin on hirvittävän hauska tarina, minut itseasiassa huijattiin esittelyyn. Naapurini soitti, että tule syömään kakkua. Mikä minä olen kieltäytymään ilmaisesta kakusta?

Paikan päällä odotti kauneus- ja ihonhoitotuotteiden esittelijä. Olin suorastaan tyrmistynyt. Tuohon aikaan minä en todellakaan ollut mikään kauneudenhoidon malliesimerkki. Kävin suihkussa, pesin hampaani ja toisinaan myös harjasin hiukseni. Siinäpä sitä sitten luonnonlapsi lätkäistiin huulipunien ja kiinteyttävien voiteiden eteen. Päätin heti, että mitään en tilaa.

Kolme tuntia myöhemmin istuin yhä edelleen paikalla, tilauslistani oli täynnä tavaraa ja silmät luultavasti kiiluivat. Ihmettelin miten kokonainen uusi maailma on jäänyt minulta tällä tavalla huomaamatta. Seuraavana päivänä soitin esittelijälle, että kuinka minustakin voisi tulla edustaja.

Kohtaloko?

Olen miettinyt, että tämä oli varmasti kohtalon johdatusta. Pyöritin lounas-kahvilaani ja tein aivan järjettömän pitkiä päiviä, samaan aikaan aloin kasvattaa verkostomarkkinointi-bisneksiäni. Vain pari kuukautta tästä sairastuin vakavasti ja jouduin kolmen kuukauden sisällä sulkemaan lounas-kahvilani ovet lopullisesti. En enää kykene rankkaan fyysiseen työhön kroppaan iskeneen lihassairauden vuoksi.

Verkostomarkkinointi kuitenkin jäi ikään kuin taustalle, se seurasi koko ajan mukana ja toi minulle kaivattua lisätuloa niihin hetkiin, kun sairaspäiväraha loppui, enkä enää saanut mistään mitään tukia. Ilman diagnoosia ja yrittäjänä on aika heikoilla ja kroppa ei kestänyt mitään sellaista työtä mitä ennaltaan osasin. Jaksaminen oli totaalisen lopussa.

Paistaa se päivä jne.

Pari vuotta tästä olen onnistunut pikku hiljaa kasvattamaan verkostoani ja olen saanut jälleen takaisin sen ihanan elämänilon ja jaksamista, vaikka kroppa ei aina tottelekaan. Verkostotyöstäni saat lukaista lisää täältä. Perustin tämän blogin, josta alkaa tulla jo sivutyöni, aloitin kirjan kirjoittamisen ( tästä lisää myöhemmin!!! Olen aivan innoissani!) ja pääsin myös kouluttautumaan lähiesimieheksi suoramarkkinoinnin pariin.

On käsittämättömän hieno tunne, kun koko ajan pystyy itseään kehittämään ja on työ, mikä ei koskaan ole samanlaisen jankkausta päivästä toiseen.

Menneisyydestä oppineena, keskityn nyt ainoastaan asioihin mitkä tuottavat minulle suunnatonta iloa.

Blogihaaste!

On tietyllä tavalla terapeuttista kirjoittaa oma pieni elämäntarinansa työhistoriansa kautta. Tulee sellainen olo, että oho, olen minäkin saanut jotain aikaiseksi ja oppinut vaikka millaisia taitoja, mistä on hyötyä koko ajan.

Haluan sanoa sinulle, joka tuskailet kenties työttömyyden kourissa: Älä odota, että työpaikka avautuu työnhakusivuille. Mikäli haluat tehdä jotain tiettyä, soita tai käy joka ikisessä firmassa, joka tätä työtä tekee. Tarjoudu itse töihin ja näytä naamasi paikan päällä heti ensimmäiseksi. Mikäli työpaikalla on aukeamassa paikka tai johtaja on vain miettinyt, että tarvittaisiin lisää työvoimaa, niin hän kyllä palkkaa sinut. Miksikö?

Mieti millaisen vaikutuksen teet, kun marssit paikalle oma-aloitteisesti kysymään töitä. Jokainen yrittäjä kenet tunnen, arvostaa valtavasti oma-aloitteisuutta ja sitä, ettei hänen tarvitse käydä läpi kymmeniä tai satoja hakemuksia.

Bloggaaja! Haastan sinut kirjoittamaan oman työhistoriasi. Sieltä löytyy varmasti mielenkiintoisia piirteitä. Laita kommentteihin oma postauksesi, luen niitä mielelläni!

Uutiskirjeessä lisää, voit tilata sen tästä:

Bloggaajan kuva
-Satu-

Tykkää ja jaa
Facebook
Instagram
Pinterest
Pinterest
LinkedIn
RSS

2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *